Hehku säätiö jakoi Alavuden Yrittäjät Areenalla -messujen kunniaksi yhteensä 10 000 euroa paikallisen toiminnan kehittämiseen. Messukävijät saivat ehdottaa toimintatonnien saajia, ja ehdotuksia kertyi kaikkiaan 239. Säätiön hallitus käsitteli ehdotukset ja päätti myöntää 1 000 euron toimintatonnin kymmenelle eri ryhmälle.
Toimintatonnin tavoitteena on tuoda konkreettista tukea ryhmille, jotka tekevät tärkeää työtä omassa yhteisössään. Avustusten saajia valittaessa kiinnitettiin huomiota siihen, millaiseen tarkoitukseen toimintatonnia haettiin ja millaisesta yhdistyksestä tai ryhmästä oli kyse. Tämä poikkeuksellinen toimintatonnien jako mahdollisti sen, että avustusta voitiin myöntää myös vapaamuotoisille ryhmille ja yhteisöille, joilla ei ole rekisteröidyn yhdistyksen asemaa.
Hyviä ehdotuksia oli runsaasti, ja moni ansaitseva kohde jäi tällä kertaa avustuksen ulkopuolelle. Hehku säätiö kannustaakin alueen toimijoita tutustumaan avustusten hakuaikoihin ja ohjeisiin. Säätiö tekee avustuspäätöksiä säännöllisesti ympäri vuoden.
Avustusten hakeminen ja Toimintatonni-tempaus messujen yhteydessä oli Hehku säätiölle uudentyyppinen tapa saada näkyvyyttä säätiön toiminnalle. Säätiölle avustusten hakeminen messujen yhteydessä on tapa olla mukana alueen arjessa ja kuulla suoraan, millaisia tarpeita ja ideoita toiminta-alueella on.
Avustuksen saajille toimintatonni voi olla kannustus, mahdollistaja tai alku jollekin uudelle, mutta myös tuki jo käynnissä olevan toiminnan jatkamiseen ja kehittämiseen pitkäjänteisesti. Koko toiminta-alueelle sillä haetaan aktiivisuutta, hyvinvointia ja paikallista elinvoimaa, joka kantaa myös tulevaisuudessa.
Positiivisen vastaanoton kannustamana Hehku säätiö päätti toteuttaa Toimintatonni-tempaukset myös 3.7. Alajärven rokulipäivät -tapahtumassa ja Moomma Nurmoos!-tapahtumassa 12.9.
Toimintatonnin saivat:
Suomenselän Pegasus ry
Alavuden Eläintiimi
Alavuden Varhaiskasvatus
Kesäjumppa kerho
Järvenkierto lenkkiporukka
Aseman koulun vanhempainyhdistys
Alavuden pingisklubi
Pollarin mopoilijat
Alavuden Martat ry
Pelimannileidit ry
Toimintatonnin saaneet ryhmät kutsutaan lunastamaan avustuksensa Hehku säätiön tiloihin 26.6.2026. Tilaisuus järjestetään Alavus Ryskööt -markkinoiden yhteydessä.
